MikaRaatikainen

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen yllättävät tulkinnat

Suomen perustuslain 1 §:n 1 momentin mukaan Suomi on täysivaltainen eli suvereeni tasavalta. Valtion sisäinen suvereniteetti eli alueherruus tarkoittaa valtion yksinomaista oikeutta käyttää alueellaan julkista valtaa, lainsäädäntövaltaa, hallintovaltaa ja tuomiovaltaa. Ulkoisella suvereniteetilla tarkoitetaan valtion alueellista loukkaamattomuutta sekä valtion itsenäisyyttä ja riippumattomuutta ulkoisesta vallasta. Suvereniteettia rajoittavat ne velvoitteet, jotka valtio on kansainvälisten sopimusten osapuolena ja kansainvälisten järjestöjen jäsenenä ottanut kantaakseen.

Kun Suomi vuonna 1989 liittyi Euroopan ihmisoikeusyleissopimukseen, sitouduimme noudattamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä. Suvereniteettiin liittyvistä syistä sopimus katsottiin perustuslain vastaiseksi. Ihmisoikeussopimuksen voimaansaattamislaki käsiteltiin sen vuoksi aikoinaan eduskunnassa supistetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä, minkä vuoksi se on valtiosääntöoikeudelliselta luonteeltaan niin sanottu poikkeuslaki. Perustuslakivaliokunnan lausunnon PeVL 2/1990 vp mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen rooli ei kuitenkaan merkinnyt välitöntä päätösvallan käyttämistä Suomen alueella.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen uudet ja yllättävät tulkinnat ne bis in idem -periaatteen soveltamisesta ovat johtaneet Suomessa ja Ruotsissa oikeudellisesti lähes hallitsemattomaan tilanteeseen tuomioistuimissa ja verohallinnossa sekä myös lainsäädäntömuutoksiin. Ne bis in idem -periaatteen soveltamisesta johtunut oikeustilan epäselvyys on osaltaan myös näkynyt viime vuosina verohallinnon rikosilmoitustilastoissa.

Korkeimman oikeuden ensimmäinen ratkaisu ne bis in idem -vyyhdissä annettiin vuonna 2010 (KKO 2010:45). Sittemmin korkeimman oikeuden ratkaisuja samasta teemasta on annettu parikymmentä. Kaikkien takana on yllättäen muuttunut ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisulinja. Ratkaisujen keskeinen sisältö on ollut se, että hallinnollinen veronkorotus vastoin aiempaa käytäntöä estää rangaistuksen tuomitsemisen verorikoksesta. Korkeimman oikeuden nykyiseen tulkintalinjaan on keskeisesti vaikuttanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston antama Zolotukhin-ratkaisu (Sergey Zolotukhin v. Venäjä 10.2.2009).

Ihmisoikeustuomioistuimen uusi ne bis in idem -linja on johtanut muun ohella siihen, ettei julkisuudessa laajalti esillä olleeseen Liechtensteinin LGT-pankin tapaukseen ole voitu puuttua rikosoikeudellisin keinoin. Sattumalta löytyneet 50-60 miljoonaa euroa suomalaista rahaa eivät johda rikosprosesseihin, koska verottaja on jo määrännyt veronkorotuksia.

Huomionarvoista on, ettei ihmisoikeussopimuksen sanamuoto ole muuttunut - ainoastaan sen tulkinta on muuttunut. Parinkymmenen vuoden ajan Suomessa ja Ruotsissa on ilman ihmisoikeusongelmia voitu hallinnollisen veronkorotuksen lisäksi tuomita rikosoikeudellinen seuraamus - ja näin voidaan tiettävästi edelleen tehdä Itävallassa.

Vaikka Suomi on luovuttanut osan suvereniteettiaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle, sen tuskin voidaan katsoa luovuttaneen sille täysin avointa valtakirjaa. Suomessa voitaneen Itävallan tavoin perustellusti lähteä siitä, että emme olisi kenties liittyneet sopimukseen, jos olisimme tienneet, että 20 vuoden kuluttua ihmisoikeustuomioistuin edellyttää meitä täysin yllättäen muuttamaan vakiintunutta oikeuskäytäntöämme ja lainsäädäntöämme.

Britanniassa erityisesti parlamentti on ottanut suhteessa ihmisoikeustuomioistuimeen suvereniteettia korostavan linjan kiistassa, jossa ihmisoikeustuomioistuin edellytti Britannian muuttavan lainsäädäntöään ja sallivan äänioikeuden käyttämisen kaikille rangaistusvangeille. Parlamentti totesi lähes yksimielisesti, ettei muutaman vaaleilla valitsemattoman Strassbourgin tuomarin tulisi tulla neuvomaan 650:tä vaaleilla valittua kansanedustajaa kysymyksissä, jotka liittyvät demokraattisen yhteiskunnan toimintaan.

Suomen suvereniteetti ei ole mielestäni turvattu suhteessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ennakoimattomiin suunnanmuutoksiin vakiintuneissa oikeudellisissa kysymyksissä.

Aihetta käsittelevä kirjallinen kysymykseni hallitukselle: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_656_2014_p.shtml

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Heli Hämäläinen

Ne bis in idem ei estä veronkorotuksen määräämistä ns. oheisseuraamuksena. Olennaista sanktioinnissa on, että se tapahtuu vain kerran. Eli mikäli asia on rikostutkinnan alainen, ei veronkorotuksia tule määrätä TAI veronkorotukset tulee peruuttaa, koska ei mennäkään enää hallinnollisessa prosessissa vaan rikosprosessissa.

Asia on hoidettavissa koordinaatiolla ja case managementilla.

Toimituksen poiminnat