MikaRaatikainen

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kysymyksiä herättävä ne bis in idem -tulkinta

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi 15.11.2016 uuden ne bis in idem -kieltoa koskevan ratkaisun Norjaa koskevassa tapauksessa (A and B v. Norway). Kysymys oli siitä, oliko valittajia ihmisoikeussopimuksen (EIS) 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan vastaisesti rangaistu kahdesti, kun he olivat perinteisen pohjoismaisen mallin mukaisesti joutuneet sekä syytteeseen että maksamaan veronkorotusta saman verorikoksen johdosta. EIT totesi suuren jaoston ratkaisussaan yksiselitteisesti seuraavaa: 

"It cannot be the effect of Article 4 of Protocol No. 7 that the Contracting States are prohibited from organising their legal systems so as to provide for the imposition of a standard administrative penalty on wrongfully unpaid tax (albeit a penalty qualifying as "criminal" for the purposes of the Convention's fair-trial guarantees) also in those more serious cases where it may be appropriate to prosecute the offender for an additional element present in the non-payment, such as fraudulent conduct, which is not addressed in the "administrative" tax recovery procedure." 

http://hudoc.echr.coe.int/eng#{"itemid":["001-168972"]} 

"Ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklalla ei voi olla sellaista vaikutusta, että se estäisi sopimusvaltioita toteuttamasta oikeudellista järjestelmäänsä siten, että siihen sisältyisi mahdollisuus määrätä normaali hallinnollinen rangaistus oikeudettomasti maksamatta jätetystä verosta (vaikkakin tätä seuraamusta voitaisiin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvatakeiden kannalta pitää rikosoikeudellisena) sellaisissa vakavammissa tapauksissakin, joissa rikoksentekijää on veronmaksun laiminlyöntiin liittyvien lisäseikkojen, kuten petollisen menettelyn, perusteella soveliasta syyttää menettelystä, johon hallinnollisessa veronperintämenettelyssä ei keskitytä."  

Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaissut vastaavia juttuja aikaisemminkin (esim. Zolotukhin v. Russia 2009). Viime vuosina annetuissa ratkaisuissa, toisin kuin tällä kertaa, EIT katsoi, että ainakin lopulliseksi jäänyt veronkorotus esti rikosoikeudellisen seuraamuksen tuomitsemisen. Ratkaisut ovat koskeneet myös Suomea (Jussila v. Finland 2006, Ruotsalainen v. Finland 2009, Nykänen v. Finland 2014, Glantz v. Finland 2014, Häkkä v. Finland 2014 ja Pirttimäki v. Finland 2014). EIT:n ratkaisut ovat johtaneet Suomessa kiireellisesti toteutettuihin lainmuutoksiin. 

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 9/2012 vp tapaukseen Tomasovic v. Croatia (2011) viitaten katsonut, että myös osittain samanaikaiset prosessit voivat loukata ne bis in idem -kieltoa riippumatta siitä, oliko kumpikaan prosessi vielä johtanut lopulliseen, lainvoimaiseen ratkaisuun. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:59 tätä vastaavasti katsonut, että veropetossyytteen tutkimiselle oli este jo sen jälkeen, kun verotusmenettelyssä oli veronkorotusta koskevaa päätösvaltaa käytetty joko määräämällä veronkorotus tai jättämällä se määräämättä riippumatta siitä, oliko ratkaisu lopullinen eli siis lainvoimainen. Näihin EIT:n ratkaisuihin perustuneisiin tulkintoihin perustuen kotimaista lainsäädäntöä onkin muutettu monin tavoin, jotta kahdesti rankaisemiseen tai edes syyttämiseen ei päädyttäisi. 

EIT:n suuri jaosto antoi siis arvovaltaisen ratkaisun, jossa nimenomaisesti todetaan, ettei ihmisoikeuksien kannalta olekaan ongelmallista, kun samasta teosta seuraa sekä rikossyyte että veronkorotus. Ratkaisun valossa vaikuttaa siis siltä, että se tuomioistuinratkaisujen, niitä koskevien linjanmuutosten sekä hallinnollisten ja lainsäädännöllisten toimenpiteiden kirjo, joka Suomessa on ne bis in idem -teemaan liittyen toteutettu, on ollut kaikki turhaa. Ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artikla ei olisi edellyttänyt tällaisia toimenpiteitä, vaikka niin on Suomessa luultu. Kysymys on ollut valtavasta määrästä tarpeetonta ja turhaa työtä.  

Kysymys lienee joko a) siitä, ettei EIT:n ratkaisukäytäntö ole ollut ennustettavaa tai b) siitä, että EIT:n ratkaisuja on Suomessa tulkittu väärin tai c) siitä, ettei Suomi ole EIT-prosesseissaan onnistunut vakuuttamaan EIT:n ratkaisukokoonpanoa pohjoismaisen järjestelmän erityispiirteiden ongelmattomuudesta yhtä hyvin kuin Norja. 

EIT:ssä käytävät prosessit ovat oikeudenkäyntejä, joissa asianosaiset vaikuttavat tuomareihin aivan samalla tavalla kuin muissakin oikeudenkäynneissä. Juttuihin on valmistauduttava, ja niitä on ajettava vahvalla ja hyvällä esiintymisellä ja argumentaatiolla. Prosessaaminen edellyttää osaamista ja kokemusta vaativista oikeudenkäynneistä. Valtion puhevallan käyttäminen EIT:ssä ei ole oikea tehtävä ulkoasiainministeriön karriäärivirkamiehille vaan edellyttää muunlaisia valmiuksia. Tällaisia valmiuksia saattaisi olla kokeneilla asianajajilla tai syyttäjillä, jotka taustansa puolesta muutenkin soveltuisivat UM:n virkamiehiä paremmin valtion puhevallan käyttäjiksi EIT:ssä. 

Tein aiheesta hallitukselle kirjallisen kysymyksen 1.12.2016

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_621+2016.aspx

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän suvituuli952 kuva
Juha Lehtinen

EITssä tuomarina toimii Pauliina Koskelo, entinen Korkeimman Oikeuden presidentti.

Jos oikein muistan, hän pidättäytyi osallistumatta tämän jutun käsittelyyn - miksiköhän?

Toisekseen, oli huvittavaa kun päätöksen jälkeen joltain suomalaiselta virkamieheltä kysyttiin vaikutuksesta suomalaiseen oikeuskäytäntöön - niin vastaus oli että ei muuteta kun vasta äskenhän niitä muutettiin ..

Toimituksen poiminnat