*

MikaRaatikainen

Elokuva "Kiina-ilmiö" yhteisö- ja talousrikollisuuden näkökulmasta

Alla tiedostoistani löytämäni essee poliisin päällystökurssilta joskus 2000-luvun alusta. Olin unohtanut kirjoittaa esseen ja edellisenä iltana tuli hiukan kiire, eli kirjoitin esseen (aihe oli annettu ja otsikon mukainen) uudella metodilla. Menin kirjahyllyni eteen ja otin silmät kiinni summanmutikassa joitakin kirjoja, joista jokaista olin päättänyt käyttää lähdeteoksena esseessäni. Niin myös tein ja tulos on alla. Inspiraation lähteinä olivat paitsi esseessä mainitut teokset myös pullo hyvää libanonilaista punaviiniä.

Tohtori hyväksyi esseeni, tosin maininnalla ettei ole moista analyysiä ko. elokuvasta ennen lukenut...:)

Essee

Mika Raatikainen

PPT 6

1.  Juonen kuvaus

Elokuvassa "Kiina-ilmiö", joka tuskin tullee jäämään elokuvahistoriaan muuten kuin lapsellisen juonensa, huonojen näyttelijöidensä ja aneemisen kuvauksensa ansiosta, tapahtuu lyhyesti seuraavaa:

Kaliforniassa USA:ssa sijaitsevan ydinvoimalan sähköntuottopaineet (lue: voitontuottopaineet) ylittävät ydinvoimalan huolellisen käytön velvoitteet. Syntyneen konfliktin seurauksena vakava ydinvoimalaonnettomuus on lähellä. Onneksi feministivoimistelija Jane Fondan näyttelemä näyttelijä Jane Fonda esittää elokuvassa pienen tv-aseman reportteria Kimberly Wellsiä, joka saa vihin ydinvoimalan käyttöön liittyvistä ongelmista ja turvallisuuden laiminlyönneistä ja pelastaa sähköntuotannon jatkumisen ja sitä kautta välillisesti koko maapallon tulevaisuuden, hurraa...

2. Elokuvan mahdolliset liittymäkohdat talousrikollisuuteen

Elokuvan käsikirjoitukseen (Mike Gray, T.S. Cook, James Bridges, 1979) perustuvan kirjan "The China Syndrome",

(Burton Wohl, 1979) sivulla 15 mainitaan kuvaaja Richard Adamsin Ford Bronco, jonka kori on ruostunut seulaksi.

Tässä kohtaa tarkkaavainen elokuvan katsoja alkaa pohdiskella mahdollisia kytkentöjä talousrikollisuuteen ja ainakin seuraavia kysymyksiä herää:

Miten on mahdollista, että Kaliforniassa vuonna 1979 kirjoitetussa käsikirjoituksessa ja elokuvassa kerrotaan seulaksi ruostuneesta Ford Broncosta? Kyseistä automallia ei ollut tuolloin edes valmistettu niin pitkää aikaa, että se olisi ehtinyt Kalifornian tunnetusti kuivassa, suolattomassa ja autoja suosivassa ilmastossa ruostua yhtään saati sitten seulaksi. Onko maailmaan suurimpiin autoyhtiöihin kuuluva Ford Motor Company syyllistynyt voitontavoittelussaan täysin anteeksiantamattomaan tekoon ja käyttänyt mainitun Ford Broncon valmistamiseen olennaisesti huonompilaatuista hiiliterästä, kuin kuluttajalla, tässä tapauksessa kuvaaja Adamsilla, olisi ollut syytä uskoa autoa ostaessaan? Onko Fordin johto tietoisesti tehnyt näin, maksimoidakseen osakkeenomistajien lyhyen tähtäimen tuotot? Ovatko alihankkijat petkuttaneet Ford Motor Companyä vai ovatko elokuvan käsikirjoittajat ja tuottajat lahjotut muiden autonvalmistajien toimesta esittämään Ford Bronco epäedullisessa valossa? Mielenkiintoisia kysymyksiä, joista kaikista saattaa löytyä taustalta talousrikollisuutta.  Onko lentojätkäksi (Matti Laine, Johdatus kriminologiaan ja poikkeavuuden sosiologiaan, s. 33) luokiteltava kuvaaja Adams joutunut itseään suuremman rikollisuuden uhriksi?

Mutta jatketaan elokuvan käsittelyä. Samaisen elokuvaa käsittelevän kirjan mukaan sivulla 22 Adams toteaa edellä mainitun, surullisen ruostuneen Ford Broncon hansikaslokerossa olevan kilon pilveä. Voinemme tehdä tästä kaksi johtopäätöstä, joista toinen on talousrikollisuuden kannalta relevantti ja toinen irrelevantti. Irrelevantti lienee tieto siitä, että Ford Bronco ei olekaan ruostunut aivan seulaksi, koskapa ihmiset eivät putoile sen lattian läpi ulos ja toisaalta kilo huumausainetta pysyy hyvin hansikaslokerossa. Relevantti on kysymys siitä, löytyykö Ford Motor Companyn ja huumausainerikollisuuden välinen yhteys tästä hansikaslokerosta? Olemmeko vihdoinkin, kaikkien näiden tutkimuksiin uhrattujen vuosien ja avioliittojen jälkeen pelkästään elokuvaa katselemalla ja sen käsikirjoitukseen perehtymällä saaneet näytön jättiläisfirmojen ja huumakaupan alati epäillyistä yhteyksistä? Ajatus on herkullinen, mutta tuskin uskottava. Mikäli Ford Broncoihin pakattaisiin kilo huumausaineita jo Fordin Dearbornin (Michigan, USA) tehtailla, kilpailu- ja markkinointiviranomaiset (olettaen, etteivät ole lahjotut mukaan juoneen) olisivat luultavasti puuttuneet asiaan. Lisäksi on todennäköistä, ettei vaihtelevaa elämää viettävä, lievästi boheemisuuteen ja anarkopunkiviherrauhaidunsyönti-liikkeisiin samaistuva (tässä yhteydessä kannattane huomioida käyttäytymistieteilijä Konrad Lorenzin kananpoikien leimautumista koskevat tutkimukset) kuvaaja Adams ole auton ensiomistaja. Näin ollen lienee turvallista olettaa, että kuvaaja Adams on itse sijoittanut huumausaineen hansikaslokeroon. Huomiotta ei kuitenkaan kannattane jättää sitä, kuinka  autotehdas DeLoreanin omistaja John DeLoreanille kävi Irlannissa 1980-luvulla - DeLorean jäi kiinni mukanaan 3 kiloa kokaiinia, joiden myymisellä oli tarkoitus saada käteisvaroja kaatuvan autotehtaansa tekohengitykseen.

Joka tapauksessa huumausainerikollisuuden ja talousrikollisuuden välillä voidaan huoletta katsoa olevan yhteyksiä (Mika Raatikainen, omat aivot, joihin tieto työkokemuksesta vv. 1983-2003). Näin jopa Suomessa, missä poliisi talousrikollisuusilmiön tutkijoiden mukaan ei osaakaan tutkia talousrikoksia oikealla tavalla kuten esimerkiksi Englannissa, saaressa, jossa asuu omalaatuinen joukko hevosnaamaisia ihmisiä luokkayhteiskunnassa, joka on rakennettu talousrikosten (mm. Englannin Itä-Intian kauppakomppania, Pieni Tietosanakirja II, 1956, s 132), sotien, tappamisen ja riiston avulla.

Elokuvan juoni tihenee ja jännitys kasvaa. Sivulla 24, jälleen kuvaaja Adams, kysyy äänittäjä Hector Salasilta seuraavaa:

"Hector kuule, ei sulle sattunut yhtään käsikranaattia mukaan"? Nyt liikutaan jo syvillä, syvillä vesillä. Edes USA:ssa ei käsikranaatteja ole yleisesti kaupan äänittäjille tai kameramiehille. Näin ollen otaksumme, että Hectorilla mahdollisesti oleva käsikranaatti on peräisin laittomilta markkinoilta ja että Hectorilla on, tai ainakin on ollut, useampiakin käsikranaatteja. Tähän viittaa kuvaaja Adamsin kysymyksenasettelu. Aseteollisuuden, huumausainerikollisuuden, terrorismin ja eri maiden tiedustelupalvelujen välisiä kytkentöjä on eri tiedustelupalvelujen, tutkimusten ja oikeudenkäyntien perusteella syytä epäillä olevan (Patrick Seale: "Abu Nidal, a Gun for Hire, koko teos, Dan Raviv, Yossi Melman: "Every Spy a Prince, The Complete History of Israel's Intelligence Community", 1990, koko teos,  Robert Fisk: "Pity the Nation - the Abduction of  Lebanon, koko teos, Adam Robinson: "Bin Laden - Behind the Mask of Terrorism", 2001, ym. ym.). Laiton, suurimittainen asekauppa on luokiteltu talous -ja yhteisörikollisuudeksi jo pitkään. Lisäksi sillä on yhteyksiä tapahtumiin, joissa aseita käytetään, kuten esimerkiksi sotiin. Sodan määritelmä löytyy Clausewitzin teoksesta "On War" ("On War", Carl von Clausewitz, n.1830, s.5) ja sen mukaan sota on väkivaltaa sitä kohtaan, jonka haluaa taipuvan tahtoonsa. Voimmekin elokuvan tässä vaiheessa miettiä sitä, huomioiden mainitun aseen laadun ja kohteen, johon kuvaaja Adams ja äänittäjä Salas ovat menossa, onko kyseessä pienimuotoisen sodan aloittaminen USA:n keskushallintoa vastaan?

Mikä on ajanut kuvaaja Adamsin ja äänittäjä Salasin tämänkaltaisiin, selkeästi lainvastaisiin ja oikeudesta piittaamattomiin tekoihin? Mikä on Adamsin ja Salasin poikkeavuuden aste (Matti Laine: Johdatus kriminologiaan ja poikkeavuuden sosiologiaan, s. 17). Ovatko Adamsin  ja Salasin motiivit elokuvan todellinen sanoma, eikä niinkään ydinvoima, siihen liittyvä valta, raha ja oletettu vaarallisuus? Haluaako käsikirjoittaja kiinnittää huomiotamme yhteiskunnan muuttumiseen entistä enemmän Gesellschaft-tyyppiseksi (Matti Laine: Johdatus kriminologiaan ja poikkeavuuden sosiologiaan, s. 32). Katoaako lähikontrolli kokonaan - kuinka monta sataa miljoonaa Adamsia ja Salasia tälläkin hetkellä kulkee ympäri maailmaa synkkine salaisuuksineen? Onko Adamsin ja Salasin sosiaalinen disorganisaatio edennyt jo niin pitkälle, että kohta räjähtää? Ovatko Adams ja Salas tutustuneet Maslow'n tarvehierarkiaan? Salas, meksikolaisten siirtolaisten jälkeläinen, on edennyt papupelloilta äänittäjäksi ja vatsa on täynnä (käsikirjoituksen perusteella tehty kirja, s. 15 ja 17) McDonald's-nimisessä maailmanlaajuisessa hampurilaisravintolassa nautittua ruokaa. Onko Salas nyt valmis toteuttamaan laajempia, henkilökohtaisella tunnetasolla itselleen tärkeitä tapahtumia, kuten ydinvoimaloiden räjäyttelyä? Kärsiikö Adams statusfrustraatiosta (Albert K. Cohen, Matti Laineen teoksessa "Johdatus kriminologiaan ja poikkeavuuden sosiologiaan, s. 69) hylättyään oman lähtökohtansa, turvallisen keskiluokan  Asia selvinnee, kun katsomme elokuvaa ja tutkimme käsikirjoitusta edelleen....

Sivulla 30 voidaan laajasti tulkiten katsoa olevan viittauksen erilaisiin poliittisiin järjestelmiin. Reportteri Kimberly Wells ilmoittaa, ettei halua päähänsä punaista kypärää ydinvoimalavierailun yhteydessä. Ei, Kimberlylle kelpaa valkoinen kypärä! Onko Kimberly tietoinen Suomen kansalaissodan/vapaussodan värikoodeista? Valitseeko Kimberly tietoisesti kapitalistisen, ikään kuin oikeistolaisen lähestymistavan ydivoimalavierailulleen ja hylkää näin marxilaisen ideologian ja viestii ajatuksensa syvästi tiedostavalle, älykkäälle kalifornialaisyleisölle kypärällään? Talous- ja yhteisörikollisuuden näkökulmasta itä ei ollut sen parempi kuin länsi edes kylmän sodan vuosina, mutta rikollisuuden määritelmät ja nimitykset olivat erilaisia. Teot sinänsä olivat samankaltaisia, idässä mahdollisesti jopa räikeämpiä. Kimberlyn ei kannata kuitenkaan olla kallella kypärin asiasta - ehkä valkoinen sointuu vain paremmin hänen hampaisiinsa eikä asialla ole loogista yhteyttä talousrikollisuuteen. Sovimme näin, ja elokuva/käsikirjoitus jatkuu....

Sivulla 41 törmäämme omituiseen yhteyteen (kannattaa muistaa, että olemme nyt Kalifornian sisämaassa, ydinvoimalan valvomossa) - kalastukseen. Erään reaktoria valvovan henkilön kypärässä (valitettavasti kypärän väriä en muista, emmekä näin ollen voi tehdä päätelmiä henkilön poliittisesta suuntautumisesta) lukee "Ted Spindler, MAAILMAN KOVIN KALAMIES". Jo vuosia olemme saaneet lukea sanomalehdistä eri puolilta maailmaa, kuinka kaikki kalat ovat tuota pikaa loppumassa vedestä ja kuinka valaat ovat jo loppuneet. Pyyntikiintiöitä on rikottu Itämereltä Ohotan merelle, turskasotia käyty ja valaskomissiossa lyöty nyrkkiä pöytään. Löytyikö vihdoinkin syyllinen? Saavatko perulaiset tuomioistuimet työtä, onko Greenpeacelle ilmoitettu?  Onko Ted Spindler Saddamin veroinen Suuri Saatana? Se ei valitettavasti käy elokuvan tässä vaiheessa ilmi, mutta varmaa on se, että kalastamiseen liittyy lieveilmiöitä, jotka voidaan täydellä varmuudella julistaa talousrikollisuuden erääksi ilmenemismuodoksi. Tämä kannattaa muistaa, kun seuraavan kerran avaa tonnikalapurkin, jonne sullottu kuollut tonnikalan (Thynnus vulgaris) osa on kuulunut reippaalle tonnikalalle, joka on kalastettu "delfiiniystävällisillä" verkoilla. Miksi muuten delfiineille (Delphinus delphis) pitäisi olla ystävällisempi kuin tonnikaloille? Delfiinit ovat sentään saaneet pääosia sellaisissa mestariteoksissa kuin "Flipper-iloinen delfiini" 1960-luvulla ja valaat (Cetacea) ovat päälliköineet jo vuosisatoja kirjallisuudessa Moby Dickin (Herman Melville: Moby Dick), valkoiseen valaan, väylöittämällä ulapalla puhumattakaan Willy-valaasta, jota kuvattiin useammankin elokuvan verran erilaisia urotekoja tekemässä. Missä viipyy ensimmäinen tonnikalajulkkis, missä järjestetään ensimmäiset Tonnikadols-kilpailut? Kaiken takana lienee järjestäytynyt rikollisuus, joka pyrkii maksimivoittoihin tonnikalojen, ankeriaiden ja muiden meren elävien kustannuksella tehtävien taloudellisten rikosten avulla. Tonnikalojen kannattaisi ottaa oppia salamantereista, jotka sentään saivat aika paljonkin aikaan muutamassa vuosikymmenessä (Karel Capek: Valka s mloky, suom. Salamanterisota, 1938), jotta tämän maailman Ted Spindlerit saataisiin kuriin. Löytyisikö Matti Laineen mainiosta teoksesta "Johdatus kriminologiaan ja poikkeavuuden sosiologiaan" jonkinlainen selitys Ted Spindlerin kalahulluudelle? Pohdimme asiaa seuraavassa kappaleessa.

Kuvitteleeko Ted Spindler, että alistamalla kaloja hänen oman maailmansa anomia häviää? Kärsiikö Ted Spindler moraalisesta tyhjyydestä (Matti Laine, Johdatus kriminologiaan ja poikkeavuuden sosiologiaan, s. 59). Itse pitäisin sitä jopa todennäköisenä - yksikään normaali ihminen ei julista itseään "Maailman kovimmaksi kalamieheksi" ilman, että kärsii vakavista henkisistä ongelmista. Ted Spindler saattanee kärsiä jakautuneesta persoonallisuushäiriöstä ja aluillaan olevasta paranoidisesta skitsofreniasta, mutta näihin asioihin en elokuvan tässä vaiheessa ole halukas puuttumaan toistaiseksi vaillinaisten psykiatrian opintojeni vuoksi. En myöskään ota kantaa "normaalin" määritelmään tämän esseen yhteydessä.

Sosiologian isän Durkheimin mukaan (1895) "rikos on välttämätön ja sidoksissa koko sosiaalisen elämän perusolosuhteisiin ja juuri sen tähden se on hyödyllinen, sillä ne olosuhteet, joihin se liittyy, ovat itse moraalin ja lain normaalille kehitykselle välttämättömiä". Hienoa, muta tonnikalat tuskin olivat tästä tietoisia ainakaan vielä 1895 ja vaikka olisivatkin olleet, se ei paljon lämmitä niitä tonnikaloja, joita verkkopaitainen, laittomasta verottomasta viinasta krapuloissaan nyhjäävä isäntä tunkee suuhunsa. Vaikka sitten olisivatkin joutuneet pois vedestä talousrikollisten "delfiiniystävällisiin" verkkoihin takerrettuaan.

Sven Lokka kertoo teoksessaan "Missä on muuttolinnun kotimaa" (Sven Lokka: "Missä on muuttolinnun kotimaa" 1999), kuinka Stalinin johtama talousrikosorganisaatio nimeltä Neuvostoliitto tuhoaa hyvin kehittyneen suomalaiskalastajien asuttaman Uuran kylän ja tappaa eri tavoilla lähes koko suomalaisasutuksen. Talousrikollisuuden näkökulmasta katsottuna tuhoamiseen johti vain ja ainoastaan se, että kylä oli koko lähialueen ainoa tuottava yksikkö - naapurikylien kateus johti suomalaisten leimaamiseen epäluotettaviksi, mikä johti karkotuksiin Siperiaan, valtion suorittamiin likvidoimisiin ja kaikenkaltaiseen syrjintään. Lähtikö Ted Spindlerin kalahulluus jo petsamolaisesta pikkukylästä 1930-luvulla? Se lienee mahdollista, mutta ei todennäköistä. Todennäköisempää on se, että Ted Spindler, mahdollisesti jonkun amerikansuomalaisen kautta, näki elokuvan "Tuntematon sotilas" (Edvin Laine, 1956) joka perustuu Väinö Linnan teokseen "Tuntematon sotilas" (Väinö Linna: "Tuntematon sotilas", 1954). Kirjan sivulla 30 konekiväärikomppanian (taas yhteys aseteollisuuteen!) alikersantti Lahtinen kertoo kalataloudellisia ja poliittisia näkemyksiään seuraavasti: " Kyllä sitä upoksissa voi olla, jos on kidukset. Ihminen oli alkuansa kala. Kyllä sen on tunnustanut kapitalistinenkin tiedemies".  Samaistuuko Ted Spindler alikersantti Lahtiseen? Se on epätodennäköistä, koska elokuvassa "Kiina-ilmiö" ei missään vaiheessa ilmene Ted Spindlerin sotilasarvo tai mahdollinen sotilastausta, vaikka elokuvassa/käsikirjoituksessa mainitaan useiden ydinvoimalassa työssä olevan taustaksi ydinsukellusvenepalveluksen. Yltääkö historiallinen jatkumo siitä hetkestä, kun alikersantti Hietanen, nautittuaan verotonta, laittomasti valmistettua kiljua, kehottaa huoltoaliupseeri Mäkilää ryhtymään pienimuotoiseen talousrikollisuuteen seuraavin sanoin: "An mul keittiölt muutama sualane silakk! Mnuu hiuko niin pirust.” aina mahdolliseen ydinvoimalaturmaan ja joukkotuhoon asti? Se selvinnee, kun elokuva jatkuu. Joka tapauksessa talous- ja yhteisörikollisuus, kalat ja aseteollisuus nivoutuvat loistavasti yhteen tässä maailman suurinta nuorisomellakkaa ja talousrikosta kuvaavassa teoksessa "Tuntematon sotilas", kirjoittanut Väinö Linna.

Elokuvan edetessä kuvausryhmä pääsee tutustumaan reaktoriin, jossa tutustumisen aikana syntyy  jonkinasteinen vaaratilanne. Kuvaaja Adams kuvaa kuvauskiellosta huolimatta, mutta jätämme tämän päiväsakkorikkeen tällä kertaa analysoimatta - ja palaamme siihen mahdollisesti elokuvan myöhemmässä vaiheessa. Kun kuvausryhmä vie kuvanauhan kehitettäväksi, kuvateknikko Mort toteaa reportteri Kimberlystä: "Sehän kävi päälle kuin Linda Lovelace". Mortin viittaus johdattaa meidät tällä kertaa naisten riiston, verorikosten ja sitä kautta talous- ja yhteisörikosten suohon taas kerran. Linda Lovelace oli oman aikansa pornoelokuvien klassikon "Deep Throat" tähtinäyttelijätär, jonka suloinen ja syvälle luotaava esiintymistekniikka myi miljoonia videoita ja niistä tehtyjä laittomia piraattikopioita. Näistä piraattikopioista ei ole maksettu teostomaksuja eikä veroja minnekään (Mika Raatikainen, omat kokemukset ja tutkimukset vv. 1986 - 2000 Libanonissa, Israelissa, Syyriassa, miehitetyn Länsirannan alueella ja Kosovossa sekä Helsingin rikospoliisissa). Linda Lovelace kuoli köyhänä talousrikollisuuden uhrina, kuten valitettavan moni taiteilijakollegansa. Lisäksi sosiaalinen kontrolli sai aikaan Linda Lovelacen leimautumisen yhteiskunnan marginaaleissa eläväksi kummajaiseksi (Matti Laine, "Johdatus kriminologiaan ja poikkeavuuden sosiologiaan", s. 65)  Linda Lovelacen teot eivät olleet luonnostaan poikkeavia, mutta niiden poikkeava luonne määriteltiin ns. julkisessa mielipiteessä (Harold Becker, sama teos, sama sivu).

Mortin lause ei kuitenkaan, näin päättelemme, ole elokuvan juonen kannalta merkittävä, vaikka se sitä Linda Lovelacen muiston kannalta ehkä onkin. Näin jatkamme eteenpäin, unohdamme huonot työsopimukset, petolliset managerit ja laittomat filminkopioijat ja katsomme elokuvaa.

Käsikirjoituksen sivulla 66 ydinvoimalassa työskentelevä, poikamiehenä elelevä Jack Godall "tutkiskeli TV-illalliskokoelmaansa". Pääsemme luontevasti seuraavaan talous- ja yhteisörikollisuuden aiheeseen eli elintarviketeollisuuteen. Godallin jääkaapissa on kaksi pakkausta, joista toinen on pihvi ja toinen "kinkkuyllätys". Mutta lieneekö Godallille yllätys se, se että keskilännen viljavainioiden ylijäämäviljalla ja hormoneilla lihotettujen sikojen ja nautojen päätyminen hänen jääkaappiinsa saattaa olla osa valtavaa, lähes järjelle käsittämätöntä rikosvyyhteä, jossa osallisina ovat eläkevakuutuslaitokset (jotka haluavat asiakkaidensa kuolevan viimeistään minuutin eläkkeelle jäämisen jälkeen), keskilännen maanviljelijät ja karjatilalliset (jotka haluavat korvauksia milloin vesisateesta, milloin auringonpaisteesta tai muuten vaan, vrt. keskustapuolue Suomessa, EU-tuet ym.) ja USA:n hallitus (jonka mukaan eläkkeellä olevat aiheuttavat enemmän kuluja kuin tuloja ja kuluttavat vähemmän kuin nuoremmat Ford Broncoilijat)? TV-aterioiden ravintoarvo on tutkimusten mukaan heikko, rasvapitoisuus suuri (ks. Michel Montignac, "Syön hyvin ja siksi laihdun", koko teos) ja lisäksi ne harvemmin tarjoavat avaimia "sosiaaliseen nousuun" (Heikki Ylikangas, Franklin Tannenbaum Matti Laineen teoksessa "Johdatus kriminologiaan ja poikkeavuuden sosiologiaan", s. 65-66). TV-illallisten syöjien alakulttuuriin kuuluu yksinäinen Budweiser-tölkin kanssa seurusteleminen kuluneella sohvalla hieman rappeutuneessa lähiössä vatsaa rapsutellen (Mika Raatikainen, omat kokemukset, Chelmsford, Massachusetts, USA, 1978-79, uudestaan 1995 New York, New York, USA ja 1998 Boston, Massachusetts, USA), eikä niinkään Sunset Boulevardin (Hollywood, Kalifornia, USA) trendiravintoloissa näyttäytyminen ja uusien sosiaalisten nostekontaktien luominen.

(Tässä vaiheessa huomaan hieman yllättäen ylittäneeni tehtävän ohjeellisen sivumäärän, mutta elokuva tuntuu olevan oikea rikollisuuden Pandoran lipas enkä näin ollen katso voivani keskeyttää pienimuotoista analyysiäni, varsinkin kun olen varannut tehtävään toisetkin 45 minuuttia).

Elokuvaa käsittelevän kirjan sivulla 67 Evan McCormack, elokuvan ydinvoimayhtiön johtokunnan puheenjohtaja, tapaa muita ydinvoimalansa johtokuntaan kuuluvia. Viesti on selvä: Mikäli vanhan ydinvoimalan sähköntuotanto ajetaan alas joksikin aikaa, uuden ydinvoimalan luvan saaminen mahdollisesti viivästyy ja seuraukset olisivat likviditeettiongelmien kanssa painivalle yhtiölle katastrofaaliset liiketoiminnan jatkumisen ja voitontavoittelemisen kannalta. Ohje on selvä - sähköä on tuotettava, riskillä millä hyvänsä. Eli taloudellinen "pakkotila" ajaa tässä tapauksessa hallitsemattomaan riskinottoon, mikä johtaa lähes lähialueiden tuhoutumiseen ja mahdollisesti kymmenientuhansien ihmisten sairastumiseen ja kuolemaan mahdollisen radioaktiivisen vuodon seurauksena. Vaikka vuonna 1962 puolustusvoimain komentajan jalkaväenkenraali S. Simeliuksen ja ylieläinlääkäri (mikä on "ylieläin" ? En valitettavasti löytänyt kirjastostani viitteitä siitä), eläinlääkintäeverstin K. Jokisen vahvistamassa "Hevosoppaassa" sivulla 78 mainitaankin, että "yksityisen hevosen tuhoutuminen, haavoittuminen tai vahingoittumattomana säilyminen määräytyy sen mukaan, kuinka lähellä ydinräjähdystä ja miten suojautuneena se on ollut", mikä sinänsä kuulostaa järkevältä, en voine kritiikittä uskoa sitä, että "ydinräjähdyksen vaikutuksia vastaan antavat linnoituslaitteet hevoselle parhaimman suojan". Nykytietämyksen mukaan ydinräjähdys tai suuri radioaktiivisten aineiden päästö tappanee, mikäli etäisyyttä ei ollut riittävästi - "linnoituslaitteista" riippumatta. Lisäksi Kaliforniassa vierailleena ja useita kalifornialaisia tuntevana (ex-tyttöystäväni oli syntynyt Santa Monicassa, Kaliforniassa, USA:ssa jo joitakin vuosia ennen kuin ryhdyin poliisiksi) voin varmuudella sanoa, että kyseisenkaltaisia linnoituslaitteita ei kalifornialaisten ydinvoimaloiden liepeillä näkynyt. Näin voinemme päätellä, että reaktorionnettomuus saattaisi tapahtuessaan mahdollisesti miljoonat ihmiset Kaliforniassa ainakin jonkin asteiseen vaaraan ja pitkällä aikavälillä huomattavasti kasvaneeseen kuolleisuuteen. Siinä tilanteessa autoista innostusta lammentavia kalifornialaisia tuskin lohduttaisi edes yllä mainitun Hevosoppaan sivulla 81 mainittu rohkaiseva tieto "Lievästi saastuneet ajoneuvot yms. puhdistuvat itsestään, kun ne saavat olla tuulessa ja auringossa". Tuulta ja aurinkoa ydintalven jälkeen riittää, mutta tuskin ketään kertomaan, miten Ford Broncot puhdistuivat...

Jatkamme elokuvan analysointia. Johtoryhmä on omanlaisensa alakulttuuriryhmä ja siihen kuuluminen eheyttää ja vahvistaa siihen kuuluvien homologisia kulttuurisuhteita (Paul Willis Matti Laineen teoksessa "Johdatus kriminologiaan ja poikkeavuuden sosiologiaan", s. 69). Eri mieltä oleminen, vaikkakin se jälkeen päin todettaisiinkin oikeassa olemiseksi, on kulttuurin jäsenille selvästi vaarallisempaa kuin samaa mieltä, mutta väärässä oleminen (omat kokemukset Helsingin Poliisilaitoksesta 1983-2004). Oma normisto kehittyy, mikä käy ilmi suhtautumisessa Sähköenergiakomission kantaan tariffikorotukseen kirjan sivulla 68: ...."korotusesitykset aina ensin hylätään, mutta ennemmin tai myöhemmin ne aina hyväksytään" (vrt. poliisin palkkausjärjestelmäuudistus ja sen läpimeno vv. 2003-2004, SisMö).

Kirjan sivulla 76 todetaan, että ydinvoimalaonnettomuuksista ilmoitetaan Ydinvalvontakomissiolle, joka tutkii onnettomuudet ja antaa niistä päätöksensä. Samainen Ydinvoimalakomissio antaa alkuvaiheessa ydinvoimille luvat. "Tajuutsä, tässä meillä on klassinen esimerkki siitä, miten systeemin osat suojelevat toisiaan ja peittelevät toistensa mokaukset" toteaa kuvaaja Adams reportteri Kimberlylle. Kyse on klassinen esimerkki pukista kaalimaan vartijana - ei liene luultavaa, että Ydinvalvontakomissio alkaisi antaa itselleen tuomioita löysien lupaehtojen myöntämisestä tai heikosta valvonnasta....

Mahdollisesti johtoryhmän jäsenten, ydinvoimakomission ja suurin piirtein useimpien elokuvassa esiintyvien henkilöiden toimintaa ohjaa Edwin H. Sutherlandin ("White Collar Crime", tutkimus, 1949) kehittämän teorian, eli differentiaalisen assosiaation" mukainen käyttäytyminen. Asiasta löytyy lisätietoja Matti Laineen kirjasta luvusta "Rötösherrat ja rikollisten tekojen neutralointi", s. 75-78. Monet seikat voivat selittää johtoryhmän ja muiden elokuvassa esiintyvien halua tehdä laiminlyönti- ja muita rikoksia. Ainakin osaltaan lienee selvää Sykesin ja Matzan teorian mukaiset vastuun ja vahingon kieltäminen - tämä ilmenee elokuvan loppuhuipennuksessa, jossa ydinvoimalan edustaja pyrkii vierittämään kaiken syyn yksittäisen American heron, Godallin, syyksi vetoamalla tämän "mielenvikaisuuteen", johon tosin pienimuotoisesti lienee syytäkin vedota (ks. yllä Godallin TV-päivällisten koostumus). Voimmeko kuitenkaan syyttää ydinvoimalan johtoryhmää, viallisia hitsaussaumoja tuottavia alihankkijoita ja Ydinvoimakomission osittain lahjottua ja muuten mätää systeemiä? Olisiko näiden onnettomien tekoja pohdiskeltava ajan jatkumossa taaksepäin, aikaan ennen Väinö Linnaa ja "Tuntematonta sotilasta"? Elokuvassa "Kiina-ilmiö" sankarin nimeksi on valittu Godall - kaukaa ei liene haettu yhteys siitä, että viitataan Jumalaan ja kaikkeuteen. Onko Godall Jumalan lähetti maanpäällä, uusi Jeesus, joka pelastaa maailman. Messiaanista näkökulmaa voimme tarkastella teoksen

"Raamattu" (kreik. grammata l. kirjoitukset, eri kirjoittajia eri aikakausilta kirjoitetun ajanlaskun alusta ja jopa sitä edeltävältä ajalta, Pieni Tietosanakirja III, s. 655) näkökulmasta. Raamatussa mainitaan, kuinka Jeesus-niminen mies (Pieni Tietosanakirja II, s.163) kehotti toisia synneistä ("Jumalaa vastaan tehty rikos, syntiinlankeemus ”1. Moos. 3, Pieni Tietosanakirja IV, s. 293) arvostelevia heittämään ensimmäisen kiven, jos eivät itse ole syntisiä. Lisäksi samaisessa teoksessa Juudas-niminen mies pettää muutamasta kultarahasta (selvä viittaus talousrikollisuuteen ja ydinvoimalan johtoryhmään) päällikkönsä Jeesuksen. Jeesus tapetaan, vaikka hän olikin yrittänyt kitkeä fariseusten ja publikaanien talousrikoksia potkimalla näiden toimistot hajalle yrityksessään päästä korruptiosta ja vääryydestä eroon. Juudas oli mahdollisesti palkattu ammattitappaja, ja nimenomaan edellä mainitun virkamiesyhteisön palkkaama - jälleen yhteys yhteisö- ja talousrikollisuuteen. Kirjan lähdearvoa en ala spekuloimaan, koska se on vuosisatojen saatossa kokenut useita uudistuksia ja käännetty suomeksikin useita kertoja. Lisäksi tulkinnat ovat kirkonkin sisällä muuttuneet. Yllä mainitut pari tapahtumaa ovat käsittääkseni kuitenkin säilyneet teoksessa läpi vuosisatojen, eli niiden luotettavuusarvo lienee kohtalainen.

Elokuvan "Kiina-ilmiö" naisnäkökulma lienee jokseenkin oikeudenmukainen (ainakin nykytulkinnan mukaan) Linda Lovelace- kommentista huolimatta. Naisten osuus syytetyistä on prosentteina vaihdellut välillä 7 - 10 vuodesta 1900 vuoteen 1980 (Matti Laine, "Johdatus kriminologiaan ja poikkeavuuden sosiologiaan, s. 106). USA kuuluu samaan läntiseen maailmaan kuin Suomi, joten naisten osuudessa syytetyistä tuskin on suurta vaihtelua. Elokuvassakaan naiset eivät, prosenttiosuutensa mukaisesti, esiinny rikoksia tekevänä joukkiona.

Elokuva loppuu valtion väkivaltakoneiston väärien tietojen perusteella suorittamaan sankarin tappoon (vrt. eri kreikkalaiset myytit antiikin historiassa). Onneksi lopussa aurinko nousee ihmiskunnalle uudestaan Ted Spindlerin, aikaisemmin analysoidun "Maailman kovimman kalamiehen" muodossa. Spindler, mahdollisesti pelätessään itsekin joutuvansa kalastukseen liittyvistä talousrikoksista kiinni, puhuu suunsa puhtaaksi ja kertoo Godallin toiminnan syyt. Spindler tosin ei näytä ymmärtävän Godallin edustavan asiassa Jumalaa. Asiasta seurannee tutkimus, paha saa palkkansa ja Kalifornia sähköä. Muut elokuvassa tapahtuneet yhteisö- ja talousrikokset jäivätkin selvittämättä, mikä on eri teorioiden mukaan hyvä - kaikkea rikollisuutta ei saa eikä pidäkään selvittää...ainakaan, jos elokuvan jatko-osilla pyritään tekemään voittoa!

Loppukommentti:

Onneksi en omista videoita. Jos muissakin elokuvissa tapahtuu yhtä paljon yhteisö- ja talousrikoksia, en halua enää koskaan nähdä yhtään elokuvaa - olen lyöty ja ahdistunut jo nyt. Olen kuitenkin nähnyt elokuvan Kiina-ilmiö vuosia sitten, (jolloin en edes tiennyt talousrikoksia olevan olemassakaan) joten analyysini ei perustu pelkästään kirjaan ja niiltäkin osin tehtävä on suoritettu.

Elokuvan tapahtumissa lienee lopulta kyse ihmisten perusarvoista: tyhmyydestä, ahneudesta, pelkuruudesta ja toisaalta älystä ja sankaruudesta (missä tällä kertaa ei ollut älyä - Godall kuoli).

Niin kauan kuin on ihmisiä, on yhteisö- ja talousrikollisuutta eikä niitä selittävillä teorioilla ole sinänsä mitään merkitystä.

Loppujen lopuksi kaikki perustuu sattumaan ja kitkaan (kollegani Eero Penttinen, saunailta,1988, "Ilman kitkaa meitä ei olisi olemassakaan").

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän karikulmala kuva
Kari Kulmala

Jopas oli essee. Teitkö tämän Mälkiälle?

Käyttäjän MikaRaatikainen1 kuva
Mika Raatikainen

Essee meni Alvesalolle... :) Oli mulla hauskaa kirjoittaessani, taisi johtua viinistä enemmän kuin tekstistä tosin. Hihittelin itsekseni ja tein "tiedettä". Väitteet ovat sinänsäö perusteltavissa ja lähdeviitteet oikeita ja niistä kirjoista,, mitkä silmät kiinni lähdeaineistoksi nappasin. Käy se niinkin.

Toimituksen poiminnat